Select Page

Pelikonkari: Jussi

Usein kuulee, että kun ensimmäisen pakopelin käy pelaamassa, ei paluuta enää ole… Näin on käynyt mitä vakavimmissa määrin Jussille, jolla on pelattuja pelejä takana huikeat 30 ja vieläpä uskomattomalla ulospääsyprosentilla: peli on jäänyt kesken vain viidesti!

Kerro Jussi, miten koukutuit pakohuonepeleihin ja mikä niissä vetää?

”Hienointa pakopeleissä on se, kuinka huoneessa pääsee hetkeksi irti arjesta ja tyhjänpäiväisistä ajatuksista. Muuten tälläinen irtautuminen on onnistunut vain lähtemällä ulkomaille, mutta samanlaisen fiiliksen saa, kun laitetaan ovi lukkoon ja pistetään peliaika pyörimään. Tunnin aikana on vain keskittynyt pelaamiseen, eikä pysty tai ehdi ajattelemaan mitään muuta. Vapauttavaa!”

Kenen kanssa pelaat?

“Meillä on neljän hengen kaveriporukka, jolla olemme kiertäneet pitkin maakuntaa pelaamassa pakopelejä. Team Jallunpihtaajat koostuu neljästä kaveruksesta: kahdesta veljeksestä ja kahdesta lapsuudenystävästä. Nimen ryhmä sai erään Kuopion pakopelin päätteeksi, kun pelin jälkeen kysyttiin, vähän hieman yllättäin, tiimille nimeä: ensimmäinen mikä tuli mieleen oli ”Jallunpihtaajat” ja näin nimi jäi elämään.”

Ainakin Joensuun Huonepakopelillä nimi on saanut hymyn monen ulkopuolisenkin pelaajan huulille, nimittäin Maya-temppelissä on Jallunpihtaajilla hallitseva ennätysaika!

Mitä hyvältä peliporukalta vaaditaan?

“Meidän ryhmän tiimihenki toimii, kaikilta löytyy loogista päättelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoa, mutta jokaisella on kuitenkin selkeästi omat vahvuutensa. Yhdeltä henkilöltä ei luonnistu kaikki! Neljän hengen porukka on todettu olevan toimiva yhdistelmä, vaikka olemme olleet avoimia myös ulkopuolisille tähdille.”

Mikä pakohuoneissa sytyttää näin monen pelikerran jälkeen?

”Aina tehtävän ratkaisu ja läpipääsy tuo hienon fiiliksen, vaikka pelejä on takana kymmeniä. Hienoimpia hetkiä tänä päivänä peleistä tulee siitä, jos tehtävä on erityisen hyvin teemaan sopiva ja täten kekseliäs. Silloin oikeasti kokee niitä WAU-fiiliksiä. Joensuun Huonepakopelin uusimpien huoneiden, Maya-temppelin ja Psykopaatin kokonaisuudet ovat olleet vielä asteen verran aikaisempaa parempia. Lavastus, tehtävät ja yleinen fiilis sopi kaikki yhteen, ja elämys oli tosi huikea! Nykypäivänä myös harvoin enää törmää uusiin lukkomekanismeihin, mutta mikäli näin käy, niin sellaiset tuovat myös kivaa lisää peliin.”

Entä jos aina ei pääsekään ulos?

“Ikimuistoisin epäonnistumisen hetki meille oli, kun pako jäi viimeiseen tehtävään. Siitäkin jäi käteen tärkeä oppi tulevaisuuden varalle: lue tehtävänanto kunnolla. Jos pyydetään värittämään, niin älä ympyröi. Epäonnistumiset ei kuitenkaan haittaa – on ihan hyvä palata tasaisin väliajoin maanpinnalle, niin huomaa taas, että vielä on tässäkin vara kehittyä.”

Onko jokin peli jäänyt kaivelemaan?

“Useimmiten kokemukset pakopeleistä ovat olleet tosi positiivisia, mutta eräässä pelissä tehtävät eivät olleet kovin loogisia tai ne eivät olleet meidän ongelmanratkaisutaidoilla pääteltävissä. Pelin jokaisessa tehtävässä tuntui olevan ihan omanlaisensa logiikka, mikä on mietityttänyt paljon jälkikäteen. Yhä tänäkin päivänä palaamme aina peliporukalla miettimään eräänkin tehtävän vihjeitä ja meidän mielestämme epämääräistä ratkaisua…”

Millainen harrastus pakohuonepelaaminen sinulle on – mitä siitä saa?

“Harvassa ovat aikuisten harrastukset, joissa pääsee näin irti arjesta ja johon voi uppoutua ryhmällä tekemään jotain kaikille mielekästä. Pakopelit tuovat myös kaivattua jumppaa aivoille – joita pitää treenata samalla tavalla kuin lihaksia salilla! Pakopelit on tuoneet myös uusia tuttavuuksia ja syventäneet jo olemassa olevia. Jälkipuinti pelien jälkeen on lisännyt sosiaalista kanssakäymistä, joten pakopeli ei vaan jää siihen yhteen koettuun tuntiin, vaan siihen on helppo palata yhä uudelleen ja uudelleen!”

Pakopelit